sunnuntai 26. lokakuuta 2025

Neulehame, pyllytin, peputin

Ikuisuusprojekti kirjoneuleinen neulehame, pyllytin, peputin tms. on viimein valmis. Aloitin tämän hameen tekemisen tammikuussa 2024 kuopukselta joululahjaksi saamistani 7 veljestä langoista.



Alkuinnostuksen jälkeen hame jäi kesken ja pyöröille odottelemaan inspiraatiota tehdä loppuun. No nyt sain sen vihdoin valmiiksi. Pinkin punainen lanka loppui harmillisesti kesken tai oikeastaan ei riittänyt, joten hameen vyötäröresori on valkoinen, kuten kirjoneulekuviot. Tämän hameen kuvioineen olen neulonut omasta päästä. Viimeinen valkoinen kirjoneuleosuus oli työläs ja siitä tuli sen näköinenkin, koska kavensin puikoilta 20 silmukkaa vyötäröä varten ja piti saada kuvio täsmäämään alempien kuvioiden kanssa. Tämä hamonen välttää minulle tämän talven. Seuraavalle talvelle teen uusin kuvioin.

Sopii väreiltään hyvin täältä tilaamani hupparin kanssa.

Saa nähdä teenkö vielä polvisukat samaisissa väreissä...

-Sanna-

tiistai 21. lokakuuta 2025

Neulojan taustoistani

Aloitin neulomisharrastuksen noin 10 vuotiaana tyttönä 1980 -luvulla isoäitini opettaessa minut kutomaan aina oikeaa tummanvihreällä langalla. Kieli keskellä suuta opettelin silmukka silmukalta ja niin tein Barbie nukelleni pikkuisen peiton. Tästä hetkestä on minulla valokuvakin, mutta juuri nyt en löydä sitä arkistoistani.

Tein nukelleni myöhemmin myös neulehameen ja äitini opastuksella opettelin myös ompelemaan.

Parikymppisenä nuorena neitona siirryin haastavampiin neuleisiin ja aloin kutoa kirjoneuleita. 


Tämän neuleen kudoin v. 1997 silloisista Novita Florica langoista 4 mm:n puikoilla Suuri Käsityö lehden ohjeella.

Vuonna 2000 valmistui puna-oranssi-violetti kirjoneule Novita lehden ohjeella 7 veljestä langoista. Kuvan laatu on kovin huono, värit eivät oikein erotu.


Sitten tuli taukoa käsitöiden ikuistamisesta valokuviksi, tein lähinnä pienille pojilleni villapaitoja, lapasia, pipoja ja sukkia. 

Kunnes sitten tammikuussa 2017 työstin itselleni sinisen sävyissä olevan kaarrokeneulejakun Novita lehden ohjeella 7 veljestä langoista.




Vuoteen 2017 sisältyy paljon kipeitä muistoja ja siksi en ole kyennyt kutomaan villapaitoja ja -takkeja. Mutta nyt olen vuosien mittaan eheytynyt ja valmis aloittamaan suuritöisempiä neulomuksia kuin asusteet. 

Ompelusta, askartelusta ja virkkuusta sen verran vielä, että yhteen aikaan oli villityksenä ommella Tilda hahmoja ja niin ompelin minäkin enkelin siipiä, enkeleitä, tonttuja, lampaita ja lumiukkoja. 

Askartelusta tällä hetkellä keskeneräisenä on villapallo kranssi, joka pitäisi saada tehtyä valmiiksi. Virkkausta harrastin pitkästä aikaa jonkin verran viime kesänä, tein itselleni tossut ja mökkimme ulkosaunan ikkunaan verhon Lankavan ohjeella. Kuvat tulevat myöhempään postaukseen.

Tähän loppuun muutama sananen somesta. En ole somettamisessa kovin hyvä ja taitava, minkä takia pyynnöstäni pysyvästi poistettu Instagram tilini miimupuu lähti väärille raiteille jo alusta lähtien. Samalla tämä blogini eli hiljaiseloaan, ei ollut voimavaroja eikä mielenkiintoa päivittää yhtään mitään.

Mutta nyt olen saanut uutta intoa neulomisharrastukseeni. Olen somessa opetellut kantapään kautta, miten ja mitä päivittää, ketä seurata ja olla kiinnostunut blogini postausten seuraajista esimerkiksi IG tilillä @miimupuu_. Tarkoitukseni olisi myös hiljalleen tutustua ja verkostoitua muiden käsityöharrastajien kanssa. 

lauantai 11. lokakuuta 2025

Puropipo ja jouluksi pehmeitä paketteja


Tässä viimeisin valmistunut neulomus omaan päähän,  Villahullun Heli Nikulan Puropipo, joka löytyy kirjasta Villahullun asusteet. Langat ovat vaaleansiniset Novitan 7 veljestä ja vuosien takainen Novitan Lumous mohair lanka, jota tilasin yhtä projektia varten useamman kerän, mutta jota en koskaan sitten toteuttanut. Pipon kudoin ensimmäistä kertaa Magic Loop menetelmällä, jonka opin YouTube videolta täältä. Tuli niin ihanan muhkea ja lämmin tästä. 





On ollut vuosien tauko, etten ole tehnyt itselleni yhtäkään neulomusta, vaan olen tehnyt lahjoiksi lähinnä omille lapsille ja puolisolle. Aikakin oli yhteen väliin rajallista, kotihommat ja muut arjen velvollisuudet veivät aikaa niin ettei yksinkertaisesti jäänyt aikaa neulomiselle. Mutta tänä vuonna on kutimet taas olleet vauhdissa tasaiseen tahtiin pitkin vuotta niin että aina jotain on tullut valmiiksi asti.

Joululahjaksi olen ajatellut neuloa tuosta yllä mainitsemastani kirjasta vielä Kennopipon ja -tumput Novitan Isoveli (pipo) ja 7 veljestä langoista (tumput). Ajattelin myös kutoa tämän pipon kaveriksi vielä Purotumput myös vaaleansinisenä seiskaveikasta. Niissä on samanlainen, kaksinkertainen resori kuin puropipossa. 

Purosukat ovat jo puikoilla, teen niihin pidemmät varret ja ristiinvahvistetut kantapäät ohjeesta poiketen. Ja niiden väri on Novitalta karpalon punainen, kantapäät valkoiset, sillä en ostanut kuin yhden kerän tuota punaista, koska lankavarastoni on niin täysi enkä halunnut jämäkerää pyörimään korin pohjalle. Valkoisen langan saan menemään kirjoneulesukkiin kuviolankana.



Viime keväänä menin pitkästä aikaa YouTubeen, josta aloin etsiä neule aiheisia kanavia ja niitähän olikin paljon! Aloitin podcastien seuraamisen Marin kässäpäivis -kanavalta, jota olin tilannut jo jonkin aikaa, mutta jonka katseleminen oli jäänyt muiden arkisten hommien viedessä aikaa enemmän. Niin sitten viimein päätin istahtaa nojatuoliin, ottaa kutimet ja avata podcastin. Siitä lähtien olen katsellut useampia muitakin podcasteja, tilannut kanavia ja tykkäillyt jaksoista. Nyt ei tarvitse enää yksin kutoa, on paljon mielenkiintoisia kanavia, joista saa neuleseuraa, ideoita ja inspiraatioita. Ja myös vinkkejä mm. uusiin neuletekniikoihin. Aivan uusi ihastuttava aluevaltaus minulta. Ei tunnu tämä kutominen enää niin yksinäiseltä harrastukselta, sillä lähipiirissäni ei ole neulovia ystäviä. Mutta nää podcastit on 👌.



Lankavarastoni

Viime viikonloppuna katsellessani ja kuunnellessani käsityö podcasteja samalla kun neuloin sain ajatuksen ikuistaa lankavarastoni kuviksi, m...