keskiviikko 24. syyskuuta 2025

Miimupuun tarina

 Miten syntyi nimi miimupuu tälle blogille?

Elettiin sitä aikaa, kun lapset olivat kouluikäisiä ja aikaa oli hieman enemmän itselle tehdä käsitöitä. Pääasiassa neuloin villasukkia miehelle ja lapsille. Suurempitöisiä olivat torkkupeitot, joita tein peräti kaksi isoa. Toisen neuloin hunajakenno tyylisenä ja toisen virkkasin isoäidinneliöistä. Villasukat olivat perus- ja raitasukkia, joita oli nopea tehdä. Haaveena oli saada kuva satupuusta, jonka oksille olin ripustanut tekemiäni satumaisia käsitöitä. Ehkä vielä jonain päivänä tuo haave toteutuu.



Tuli samalla myös ommeltua. Päiväpeitto vierasvuoteeseen, joulutyyny, joulusukkia pari kappaletta, leivinliinoja Marimekon kankaista, farkkulaukku, paita ym., joista tässä muutama kuva. Viime aikoina ei ole tullut paljoa ommeltua, lukuunottamatta housujen lahkeiden lyhentämistä ja paikkausompelua.







Kyseessä ei siis ole minkäänlainen rakennusyritys tai puutuotealan yritys tai ylipäätään yritys, miltä sana puu saattaa kuulostaa. Miimupuu on vain kuin sadusta, satupuusta 💗.

Ja sitten kertauksena vielä pari sanaa instagramin olleesta ja menneestä miimupuu tilistä, jonka olen päättänyt sulkea satunnaisen häirinnän ja käsitöistä kiinnostumattomien seuraajien vuoksi. Tilalle instagramiin olen lisännyt miimupuu_ tilin, jota ovat tervetulleet seuraamaan kaikki käsitöistä ja käsillä tekemisestä kiinnostuneet. Etupäässä ilmoittelen blogipäivityksistä, mutta silloin tällöin on myös kätten töitä, joista ei ole postausta täällä.

Palaillaan.

- Sanna -


perjantai 19. syyskuuta 2025

Pitkät piirakkasukat

 


Viime keväänä aloitin nämä pitkät piirakkasukat Novitan 7 veljestä langalla värissä kaaliperhonen. Koska kaikki 3,5 mm:n puikot olivat varattuina muissa keskeneräisissä, en saanut neulottua kahta sukkaa yhtäaikaa, vaan yksi sukka kerrallaan. Silloinhan kävi niin, että tuli se tuttuakin tutumpi toisen sukan syndrooma. Ja sattui helteinen heinäkuu, jolloin villasukan neulominen tuntui hikiseltä puuhalta. Ja sitä se myös oli!

Mutta tässä ne nyt ovat valmiina, kuivumassa viimeistelypesun jäljiltä plokkien päällä. Kuivuttuaan saan vetää omiin jalkoihin sopivasti ilmojen viiletessä.


Sieniä sain tänä syksynä kaikkiaan kolme ämpärillistä ja niistä olen tehnyt piirakkaa ja salaattia sekä säilönyt pieniä napero kangasrouskuja sipulin kanssa etikkaan. On hyvää riistaruokien ja muunkin liharuuan kanssa. Myös pakastimeen tuli laitettua muutama pussi.



tiistai 9. syyskuuta 2025

Syksyn satoa piirakaksi

 


Täällä pitkästä aikaa. Käsitöitä on tullut tehtyä pitkin kevättä ja kesää, heinäkuun helteillä pidin parin viikon tauon, kun oli niin tukalan kuuma, että kädetkin hikoilivat. Eikä nytkään kovin kylmää ole, kahtakymmentä astetta hipoo mittarissa. 

Ihanan lämmin syksy, on kiva samoilla metsässä ja poimia sieniä, niitä on nyt tullut ihan kiitettävästi. Huomenna ajattelin lähtiä parin sadepäivän jälkeen uudestaan sieneen ja istahtamaan hetkeksi kutimien kanssa. Löysin tässä yksi päivä sopivan paikan levähdyspaikaksi ja käsitöiden kuvaamiseen.

Mutta siihen sienipiirakkaan. Tekaisin poimimistani kangasrouskuista iltateelle piirakan. Pohjaksi valikoitui Sunnuntain suolaisen piirakan valmistaikina kaupan pakastealtaasta ja esipaistetun pohjan päälle pyöräytin sieni-juustomassan. Alempana ohje.


Rousku-juustopiirakka

Pohja: Sunnuntain piirakkataikina (suolaiseen leivontaan)

Täyte:

1-2 sipulia

1 rkl voita

3-4 dl ryöpättyjä kangasrouskuja

1 dl sinihomejuustomurua

2 dl mustaleimaemmentaalia raasteena

2 dl turkkilaista jugurttia

1 dl kermaa

3 munaa

½ tl timjamia

½ tl mustapippuria

2 valkosipulinkynttä


Painele piirakkataikina halkaisijaltaan 24 cm:n voideltuun vuokaan. Esipaista pohjaa 250 C° 10 min. Kuullota voissa pannulla pehmeäksi hienonnettu sipuli ja rouskut. Yhdistä juustot, turkkilainen jugurtti, kerma, munat ja mausteet, lisää sipuli-rouskusekoitus joukkoon ja sekoita. Kaada esipaistetun pohjan päälle ja paista 20 min. 200 C°.



Tässä näitä kangasrouskuja ämpärillinen, josta ryöpättynä tulee noin 2,5 litraa. Sienisalaatinkin tein, mutta siitä sitten myöhemmin. Antaa tämän illan tekeytyä jääkaapissa. Huomenna hyvää ruuan kanssa.

Ihanaa syksyä! 

Lankavarastoni

Viime viikonloppuna katsellessani ja kuunnellessani käsityö podcasteja samalla kun neuloin sain ajatuksen ikuistaa lankavarastoni kuviksi, m...