sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Tiskiliinoja

Tilasin Novitalta Cotton Bamboota neuloakseni muutaman tiskiliinan, joihin ohjeet löytyi Pinterestistä. Valkoisen neuloin 3 o 3 n, kirsikan värisen 2 o 2 n ja turkoosin 1 o 1 n. Kuvioinnin perusteella näiden nimet ovat Ruusunnuppu, Tulppaani ja Rairuoho.


Ensimmäiset raparperit jouduin leikkaamaan melko varhain, koska kaaliin oli tullut joku kiiltävä, musta-keltainen ötökkä. 


Tuorekurkut ovat kasvihuoneessa hyvällä alulla, kunpa vain ei kylmyys pääse yllättämään. Yöt ovat hyytävän koleita, Ylä-Lapissa ollut parhaimmillaan -5 astetta. Vuohenjuuri ja vuorenkilvet ovat kauniisti kukassa, ensimmäinen idänunikkokin on auennut nupustaan.


Koivuissa on lehdet kasvaneet täyteen mittaansa, josko sitä tämän kesän ensimmäiset saunavastat mieheni tekaisisi.



- Sanna

Hiljaiseloa

Täällä blogissa on ollut hiljaista ja syy siihen on, että olen ollut aikalailla kiireinen. Käsitöille ei juuri ole jäänyt aikaa arjen ja työ...