perjantai 25. toukokuuta 2018

Puutarhapuuhastelua

Puutarhassa tapahtuu kovaa vauhtia sillä aikaa kun käsityöt ovat mietinnän alla. Isot ja pienet samettiruusut ovat taimettuneet ja varhaisperunakin hyvällä alulla. Raparperista saa kohta ensimmäisen sadon ja ai että jo tekeekin mieli raikasta raparperimehua. Kasvua vauhditti tänne Lappiinkin ulottunut helleaalto.




Helteitten aikaan leikkasin kaikki angervot alas, haravoin mieheni kanssa pihan loppuun ja siistin kukkapenkkejä. Vuorenkilpi on useiden vuosien jälkeen alkanut viihtyä kivipenkissä ja on muuten helppohoitoinen ainavihanta.




Ensimmäiset kesäkukat tuli ostettua, mutta kylläpä oli vaikea valita, kun valikoimaa oli niin paljon. Olisi tehnyt mieli ostaa kaikki, niin kauniita olivat kaikki puutarhamyymälän kukkaset. Miljoonakellon laitoin romuromanttiseen amppeliin ja pelakat sekä marketat vanhaan rautapataan silmälle ja mielellekin iloksi. Siperianunikot ovat hiljattain puhjenneet kukkaan, kerrotut idänunikot nupulla.


Mieheni järjestellessä pihavarastoa löytyi tämän talon lehmien ja hevosen kelloja muutama sekä hevosenkenkiä, jotka ajattelin laittaa kauniisti esille. Kunhan vain keksisin sopivan paikan..


- Sanna

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Huivi ja tilkkuilua

On jo äitienpäivä ja virkkuutyö huivi on vielä viimeistelyä vaille valmis, huh. Malli on Novitan lehdestä Kevät 2013, lanka on 7 veikan vaaleanpunaista ja koukku nro 3,5.


Tavaroiden taikamaailma - blogissa on meneillään Vuodenaika-haaste, jota emännöi blogin omistaja Pipo-otus. Vuodenaika-haaste on voimassa tammikuun 2019 loppuun. Huivi ei ennättänyt mukaan kevät - haasteeseen, mutta ennättänee mukaan näin myöhemminkin. Aikaahan on vielä.

Jämälankakorin täytyttyä kukkuroilleen aloitin 18x18 cm: n tilkkuilun, josko kivan torkkupeiton niistä saisi aikaiseksi. Sukkien neulomisesta on tällä erää luova tauko.




Vappuviikolla kaadettiin kotipihan kaksi ränsistynyttä lehtikuusta sembramännyn kupeesta ja siivottiin pihaa sen verran mitä lumet olivat sulaneet. Lähtöukaasin sai ikävä kyllä myös jalopuu sembramänty, kun on sekin vuosien saatossa alkanut repsottaa.



Tällä viikolla onneksi ilmat lämpenevät täällä pohjoisessakin, niin pääsee puutarhahommiin. Kasvihuone täytyy pestä, jotta kurkut voi siirtää sisätiloista. Vielä on yöt niin kylmiä, että täytyy iltaisin siirtää takaisin sisätiloihin, hallaharso ei riitänne. Kurpitsaakaan ei voi siirtää kuin vasta ensi kuussa sisätiloista suht lämpimään maahan.



Viime sunnuntaina kuraa ja rapaa siivotessani pyöräytin nopeaan pellillisen Pannupullaa äitini reseptillä.

Ohje pellilliseen Pannupullaa:

5 kkp vehnäjauhoja
3 kkp sokeria
4 tl leivinjauhetta
4 tl vaniljasokeria
(2 tl kanelia TAI 2 tl kardemummaa)
2,5 kkp maitoa
2 kananmunaa
200 g margariinia tai voita

kkp= kahvikupillinen

Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään, kipataan pellille ja paistetaan 200° C noin 15 - 20 min. Paiston jälkeen siiretään pelliltä ritilän päälle jäähtymään ja hetken aikaa jäähdyttyä sihdataan pinnalle tomusokeria.


Hyvää äitienpäivää!

-Sanna-

perjantai 4. toukokuuta 2018

Hempeää kevättä

Heissan! Viikot ja kuukaudet ovat vierähtäneet niin huimaa vauhtia eteenpäin, ettei ole tullut blogia ajatelleeksikaan. Käsityörintamalla värit ovat taittuneet hempeän vaaleanpunaiseen ja tuntuu, että sitä pitäisi saada joka paikkaan ja kaikkialle.


Vappu oli ja meni, ja koska sima ei ehtinyt meille vapuksi suuta sulostuttamaan, tekaisin mansikka-raparperimehua. Ja munkkeja tietysti.



Puutarhahommat odottavat, jahka ilma lämpenee. Sitä mukaa kun lumi on sulanut, olen päässyt haravoimaan ja ruopsuttamaan pihamaata. Ensimmäisenä päätään ovat nostaneet monivuotiset, kerrannaiset idänunikot, jotka viihtyvät talon etelänpuoleisella seinustalla.


Keittiössä tein perussiivousta ja pyyhin yläpölyt. Ikkunoita en ole vielä talven jäljiltä pessyt, on niin hyytävän kylmää vielä. Tänäänkin satanut räntää.



Tässäpä tätä tällä kertaa. Solis perjantai-ilta ja virkkuuta. Vaaleanpunaista tietysti.

-Sanna

Hiljaiseloa

Täällä blogissa on ollut hiljaista ja syy siihen on, että olen ollut aikalailla kiireinen. Käsitöille ei juuri ole jäänyt aikaa arjen ja työ...