lauantai 7. lokakuuta 2023

Hiljaiseloa

Täällä blogissa on ollut hiljaista ja syy siihen on, että olen ollut aikalailla kiireinen. Käsitöille ei juuri ole jäänyt aikaa arjen ja työn viedessä mukanaan. Viime keväänä vielä opiskelin töiden ohessa ja tein 4 näyttöä Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkintoon valmistuakseni. Kesäkuussa 2023 sain tutkintotodistuksen ja syyskuussa aloitin uudessa työpaikassa, jossa on minulle ihan uusia asioita opittavana. 

Jotain kuitenkin olen saanut aikaiseksi, kuten ylinnä olevat HeinikkiDesignin ohjeella neulotut Harmonia sukat, jotka olivat keskeneräisten korissa koko kevään, kunnes kesällä tikutin terät molempiin yhtäaikaa. Alempana Marimekon tekstisukat, jotka menivät lahjaksi läheiselle. 

Kesälomalla myös maalasin poikien aikaa sitten unholaan jääneen vanhan leikkimökin sisäkaton ja - seinät valkoiseksi tehdäkseni siitä oman käsityösopen kesän lämpimille keleille ja loppukesän tunnelmointiin kynttilöiden hämyssä. Sisustaminen jäi vaiheeseen syksyn tullen. 


Jotain on tälläkin hetkellä puikoilla, edistyen hitaasti mutta varmasti ja nää tulee ihan itselleni. 


Joulu häämöttää jo kohta ovea kolkuttaen ja käsin tehdyt lahjat ovat vasta suunnitteilla. Lähisukuunkin on syntymässä pienokainen, jolle myös tulisi tikutella jotain merinovillaista asustetta joulun jälkeen. Käsitöiden To do lista on pitkä, mutta on parempi, että teen mitä kerkeän omat voimavarat huomioiden kuin että hosun kaikkia yhdellä kertaa. Siitähän ei tule kuin sutta. 

Hyvää syksyn jatkoa kaikille. Meille satoi tänään illalla ensilumi. 

-Sanna-





lauantai 7. tammikuuta 2023

Virkattu laukku + ohje

Vaihteemmaksi jotain muuta kuin villasukkia. Omiin projekteihin on tekeillä keskeneräisiä töitä varten ikioma pussukka, jonka ohjeen löydät täältä. Ommeltavan laukkukehyksen koko on 15,5x6 cm, langat puuvillaisia jämälankoja ja virkkuukoukku 2,5 mm. Näitä ommeltavia laukkukehyksiä saa tilaamalla ainakin Katrin Tilkkukaupasta ja Ompelijan maailmasta.

Tästä kaikki alkoi:



Ja näin projekti eteni:

Kehyksen ympäri pykäpistoja... 


Ja sitten aletaan virkata kiinteitä silmukoita laukkukehyksen ympäri. Laukun "nurkissa" luodaan kiinteitä silmukoita tarpeeksi monta, että laukku/pussukka aukeaa hyvin. 


Tästä tuli mulle ikuisuusprojekti, aloitin keväällä 2021 ja on vieläkin kesken. Pitäisi vaan malttaa jättää sukkakutimet tauolle niin kauaksi aikaa, että tämä on valmis. 

Vuoden 2022 käsityöt jäivät tosi vähäiseksi työkiireiden ym. ylimääräisten tekemisten vuoksi. Ei vaan yksinkertaisesti iltaisin jäänyt aikaa istahtaa nojatuoliin kutomaan. 

Sain kuitenkin tehdyksi nämä Olga sukat Heini Perälän ohjeella. Samoin pinterest ohjeella kettumaiset junasukat kummilapselle. 



Vuosi 2023 olkoonkin käsitöiden osalta runsaampi, se olikin ainoa uuden vuoden lupaus, jonka tein. 

Tällä hetkellä puikoilla on Harmonia sukat, nekin Heini Perälän ohjeella. Aloitin ne marraskuussa HeinikkiDesignin yhteisneulonnalla nimeltä HarmoniaKAL, mutta oli jätettävä kesken, kun virkkuutyö torkkupeitto odotti valmistumistaan. Siitä en saanut napattua kuvaa kesken joulutohinoiden. 

Hyvää alkanutta vuotta 2023 kaikille! 

-Sanna-

lauantai 25. joulukuuta 2021

Tunnelmallista joulua

Jouluaatto vierähti perhepiirissä keittiössä häärätessä, kutimet olivat tauolla. Keskeneräiset villasukkaprojektit sain tehtyä juuri jouluksi ja kevääksi valmistuu jälleen kirjoneulepolvarit lahjaksi. Niistä sitten, kun on saaja on avannut paketin. Välitöinä kutimilta putoaa vielä muutama pari Jussi sukkia. 










Hyvää joulua, villasukka juttuja taas ensi vuonna. 





tiistai 30. maaliskuuta 2021

Talvi-iltoina tehty



Talvi-iltoina pakkasen paukkuessa ja surua läpi käydessäni neuloin tätä tammikuun Kotivinkki lehdessä ollutta Mia Sumellin Huurteiset sukkaa, enää puuttuu vain päättely ja höyrytys tälle sukalle ja pari tietysti. Neulominen on vaan niin hitsin hidasta, aikaa jää ainoastaan iltaisin töiden ja arkisten askareiden jälkeen. Mutta onhan nämä aikasta ihanat jahka toinenkin valmistuu, eikö? 

Ensi joulun lahjalaatikko täyttyy hitaasti, mutta varmasti, sillä näiden Huurteisten työstämisen välipalaksi aloitin Broken Seed mallineuleella nämä turkoosin valkoiset villasukat. 


Langat molemmissa sukissa on minulle tyypillisesti Novitan 7 veikkaa, olen ostanut marketissa poiketessani aina silloin tällöin yhden 100-150g kerän jokaista väriä. Muutaman kerran olen myös tilannut Novitaknitsistä lankoja. Joten täytyy minun alkaa jo siksikin urakoida sukkia iltapuhteina 😅. 


Näin kevään kynnyksellä ja vähän ennen pääsiäistä sai aivan ihanan kukkatervehdyksen kummitädiltäni. Tämä toi iloa raskaan ja surunsävyisen talven jälkeen. 

Hyvää pääsiäistä! 

-Sanna-




 




sunnuntai 7. helmikuuta 2021

Hyvää matkaa isä (+ohje taivasmatka sukkiin)

Suru saapui äkkiarvaamatta, odottamatta. 

Sanat eivät riitä kertomaan, miten tyhjältä tuntuu nyt, kun olet poissa. Siispä toivotan vain "Hyvää matkaa isä!" ❤.

EDIT:

Ohje koon 42 taivasmatka sukkiin.

Lanka: Novita 7 veljestä valkoinen 

Puikot: 3,5 mm 

Luo 53 silmukkaa ja jaa ne puikoille, 13 s per puikko. Neulo kaksi takakautta oikein ja kaksi nurin joustinta haluamasi mitan verran. Näissä sukissa 13 cm. Neulo sitten 1. puikon silmukat 4. puikolle ja aloita kantatilkku. Neulo 26 silmukkaa nurin. Oikean puolen kerroksella aloita vahvennettu kantapää ja nosta ensimmäinen silmukka neulomatta ja seuraava silmukka oikein. Jatka näin koko kerros loppuun. Seuraava kerros taas nurin. Neulo näitä kahta kerrosta yhteensä 26 krs. 

Kun olet viimeiseksi neulonut nurjan puolen kerroksen, aloita kantapohjan kavennukset. Neulo oikealla puolen samaa vahvennettua neulosta, kunnes jäljellä on 8 silmukkaa. Tee ylivetokavennus (1 s oikein neulomatta, neulo 1 s oikein ja vedä nostettu s neulotun yli). Käännä työ. Nosta ensimmäinen s neulomatta ja neulo 8 s nurin, lopuksi 2 nurin yhteen. Käännä työ. Jatka vahvennettua neulosta ja tee kavennukset molemmissa reunoissa, kunnes sivusilmukat loppuvat. 

Seuraavaksi poimi molemmista reunoista 13+1 s ja neulo ne kiertäen oikein. Neulo 2. ja 3. puikolla oikeaa ja tee kiilakavennukset: Neulo joka 2. krs 1. puikon lopussa 2 oikein yhteen ja 4. puikon alussa ylivetokavennus, kunnes joka puikolla on 13 s. 

Kiilakavennusten jälkeen aloita risti, joka neulotaan helmineuleena. 

1 krs. : Neulo 2. puikon alusta 11 s oikein, loput 2 s 1o, 1 n ja 3. puikon alussa 2 s 1o, 1 n, loput 11 s oikein. 2. krs.: 2. puikon alusta 11 s oikein, loput 2 s 1 n, 1 o ja 3. puikon alussa 2 s 1 n, 1 o, loput 11 s oikein. Toista näitä kahta kerrosta yht. 8 krs.

Neulo seuraavaksi poikkipuu: 2. puikon alusta 7 s o, loput 6 s 1 o, 1 n ja 3. puikon alussa 6 s 1 o, 1 n, loput 7 s oikein. Seuraavalla kerroksella ristin kohdalla 1 n, 1 o. Toista helmineule kerroksia yht. 8 krs. 

Jatka pystypuuta 4 silmukalla helmineuleena, kuten alussa yht. 16 krs. 

Kun kantapohjan pituus on kantapäästä mitattuna 20 cm, aloita sädekavennukset. Neulo joka puikolla 5 s o, 2 oikein yhteen, 4 s o ja 2 o yhteen. Seuraavaksi 4 välikerrosta ja sitten kavennus: 4 s o, 2 o yhteen ja 3 s o, 2 o yhteen. Neulo kolme välikerrosta ja toista kavennus samassa kohtaa kuin edelliset. Kun jäljellä on 8 s, vedä lanka läpi ja päättele huolellisesti. 


Toivotamme isä rakas hyvää matkaa,
sun täytyy tästä yksin jatkaa,
mut ’ seurana sulla on enkeleitä,
me hyvästelemme – silmissämme kyyneleitä. 






-Sanna-




maanantai 1. helmikuuta 2021

Vuoden ensimmäiset 2021

Tämä vuosi lähti paremmin käyntiin ainakin villasukka rintamalla kuin vuonna 2020. Ennen vuodenvaihdetta sain alulle nämä varreltaan siksak kuviolliset miesten sukat esikoiselle. Kuvion löysin Pinterestistä.


Langat Novitan 7 veljestä ja puikot 3,5 mm. Heti perään neuloin kummilapselle Ilta Saimaalla sukat Novitan sukkalehden 2020 ohjeella, lanka Novitan Baby Merino, puikot 2,5 mm. 

Viime syksynä sain virkattua kummilapselle valmiiksi kesällä aloittamani vaunupeiton, jossa käytin 3,5 mm :n koukkua ja 7 veljestä lankoja. Aika tiivis siitä tuli kiinteillä silmukoilla. 


Tämän kummoisempaa kuvaa en ehtinyt ottaa vaunupeitosta ennenkuin laitoin pakettiin ja postiin.

Talvisin terveisin, Sanna









 


sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Vauvan mekko

Teki mieleni tehdä välillä jotain muutakin kuin vain villasukkia, joten ommella surautin soman, pienen mekon ensi kesänä sukuun syntyvälle vauvalle. Kaavat ja englannin kieliset ohjeet löysin Pinterestistä (@sewmuchado) ja kankaaksi valitsin kauniisti laskeutuvaa, ruskea-valkopilkullista viskoosia, jota oli hyllyssä jo valmiina odottelemassa inspiraatiota.






Nämä kaksi norjalaisten Hanne Andreassen Hjelmås:n ja Torunn Steinsland:n kirjaa ovat täynnä mitä ihanampia neuleohjeita lapsille, kunpa vain olisi jo langat ja puikot niin alkaisin työstää suloista myssyä kesävauvalle puhumattakaan suloisesta rimpsuhiha-neuletakista. Vielä tässä on pari kuukautta aikaa ennen h-hetkeä.


-Sanna-


Hiljaiseloa

Täällä blogissa on ollut hiljaista ja syy siihen on, että olen ollut aikalailla kiireinen. Käsitöille ei juuri ole jäänyt aikaa arjen ja työ...